Miksi valokuvat kellastuvat ja miten sen voi estää

Otat esiin vanhan kenkälaatikon ja huomaat sen heti. Valkoiset reunat ovat kellastuneet, taivas on oranssi ja mummosi mekossa on outo vaaleanpunainen hehku. Se ei ole huonoa onnea, eikä yleensä huono kuvakaan. Se on kemiaa, ja suurta osaa siitä voit hidastaa.

Mitä tapahtuu, kun valokuva muuttaa väriään

Valokuva on muutakin kuin paperia, jolla on kuva. Paperin päällä on ohut gelatiinikerros, emulsio, ja kuva on siinä. Se, mikä menee vikaan, riippuu siitä, mitä tuossa kerroksessa on.

Kuvalaboratorion värikuvassa kuva muodostuu kolmesta väriaineesta: syaanista, magentasta ja keltaisesta. Ne hajoavat hitaasti, mutta eivät yhtä nopeasti. Jos yksi katoaa kahta muuta nopeammin, koko kuvaan tulee värivirhe. Siksi moni 1960- ja 1970-luvun vedos on muuttunut punaiseksi tai oranssiksi: sinivihreä väriaine on vähentynyt eniten. Lisäksi emulsioon jääneet aineet voivat itse kellastua, mikä näkyy etenkin valkoisissa kohdissa ja reunoissa.

Mustavalkokuvissa kuva muodostuu hopeasta. Hopea reagoi pahvin, liiman ja ilman happojen ja kaasujen kanssa, samaan tapaan kuin hopealusikka tummuu. Kuva muuttuu silloin kellanruskeaksi ja vaaleammaksi, ja joskus reunoilla näkyy metallinen kiilto. Hyvin vanhat 1800-luvun vedokset, kuten albumiinivedokset, kellastuvat lisäksi usein itsestään, muun muassa siksi, että kerroksen valkuainen muuttaa väriään.

Sitten on vielä kuvan ympärillä oleva paperi ja pahvi. Puuhiokkeesta tehty paperi, josta ligniiniä ei ole poistettu, happamoituu, kellastuu ja haurastuu. Se siirtää happoa kaikkeen, mikä on sitä vasten. Arkistoalan ihmiset kutsuvat sitä hitaaksi tuleksi: liekkejä ei näy, mutta palaminen jatkuu.

Neljä pahinta syyllistä

Lähes kaikkea tätä rapistumista kiihdyttää neljä asiaa. Kokonaan sitä ei voi pysäyttää, koska värin muuttuminen on kemiallinen reaktio, joka jatkuu aina vähän. Voit kuitenkin hidastaa sitä paljon.

• Valo. Päivänvalon ja loisteputkien uv-säteily hajottaa väriaineita, mutta myös tavallinen näkyvä valo vaikuttaa. Mitä kirkkaampaa ja pidempään, sitä nopeammin se käy. Ikkunalaudalla oleva kuva haalistuu yleensä ensimmäisenä.
• Happo. Sitä tulee happamasta paperista ja pahvista, joistakin liimoista, teipistä ja halvoista pvc-muovitaskuista. Vanhanaikaisten magneettialbumien liimasivut ovat pahamaineisia: pahvi, liima ja muovi erittävät yhdessä kaasuja, jotka syövät värejä ja tekevät tahroja kuvan taakse.
• Lämpö. Jokainen kemiallinen reaktio nopeutuu lämpimässä. Kesällä kuumeneva ullakko siis kiihdyttää rapistumista vuosi vuodelta.
• Kosteus. Kostea ilma nopeuttaa väriaineen ja hopean hajoamista, saa gelatiinin tarttumaan lasiin ja muoviin ja antaa homeelle tilaisuuden. Liian kuiva ei ole sekään hyvä, koska silloin kuvat käpristyvät ja paperi haurastuu. Nopeat vaihtelut ovat kaikkein haitallisimpia.

Käyttökelpoinen ohje valokuville on noin 30–50 prosentin ilmankosteus ja enintään noin 21 asteen lämpötila. Tavallisen, lämmitetyn olohuoneen kaappi on usein riittävän lähellä tätä. Ullakko, vaja, autotalli tai kostea kellari ei ole. Kirjoillesi ja laatikoillesi parhaasta paikasta kerromme lisää artikkelissamme skräppikirjojen säilyttämisestä.

Miksi yksi vedos kellastuu nopeammin kuin toinen

Kaksi samana vuonna otettua kuvaa voi näyttää kolmenkymmenen vuoden päästä täysin erilaisilta. Syy on yleensä jokin näistä:

1. Vedoksen tyyppi. Värikuvat ovat herkempiä kuin hyvin käsitellyt mustavalkokuvat. Pikakuvat, kuten polaroidit, ovat usein erityisen herkkiä valolle ja lämmölle.
2. Tulostimen muste. Kotona väriainemusteella (dye) tulostetut kuvat haalistuvat nopeammin kuin pigmenttimusteella tulostetut, etenkin jos ne ovat suojaamatta ilmassa.
3. Käsittely. Jos kuvaa ei ole laboratoriossa huuhdeltu kunnolla, siihen jää kemikaaleja, jotka myöhemmin tulevat esiin keltaisina tai ruskeina läikkinä.
4. Missä se oli tai riippui. Pimeässä laatikossa ollut kuva kestää paljon pidempään kuin kuva, joka on seissyt vuosia auringossa. Usein eron näkee yhden kuvan sisällä: kehyksen alla ollut reuna on yhä raikas, muu kuva haalistunut.
5. Mitä vasten se oli. Vieressä ollut lehtileike, hapan pahvinen albumisivu tai teippi kuvan takana jättää jälkensä. Joskus näkyy tahra täsmälleen leikkeen muotoisena.
6. Miten siitä on pidetty kiinni. Sormista jää kuvapuolelle rasvaa ja happoa, ja se tulee näkyviin vuosien päästä. Tartu kuviin reunoista, puhtain ja kuivin käsin.

Mitä voit vielä tehdä värinsä muuttaneille kuville

Kotona kellastunutta tai haalistunutta vedosta ei saa palautettua ennalleen. Kadonnut väriaine ei palaa. Voit kuitenkin varmistaa, että vahinko pysähtyy tähän.

• Irrota kuva kaikesta, mikä vahingoittaa sitä: happamista albumisivuista, teipistä, kuminauhoista, paperiliittimistä ja pvc-taskuista. Jos kuva on liimautunut kiinni, älä vedä. Siitä kerromme artikkelissamme kiinni liimautuneiden kuvien turvallisesta irrottamisesta.
• Säilytä kuva pimeässä, viileässä ja kuivassa, polypropeeni-, polyesteri- tai polyeteenitaskussa happovapaassa laatikossa.
• Älä käsittele kuvaa itse vedellä, valkaisuaineella tai puhdistusaineilla, äläkä laminoi sitä. Teippi repeämän päällä vain pahentaa vahinkoa ajan mittaan.
• Älä heitä negatiiveja pois. Ne ovat usein olleet pimeässä ja säilyneet siksi paremmin kuin vedos. Negatiivista voit teettää uuden vedoksen tai skannauksen.
• Jos kuva on hyvin arvokas tai se on tarttunut lasiin tai muoviin, kysy ensin neuvoa valokuvakonservaattorilta.

Valokuvat turvallisesti kehyksiin

Seinällä oleva kuva saa valoa joka päivä. Siksi museot ripustavat usein esille kopion ja säilyttävät alkuperäisen pimeässä. Sinäkin voit tehdä niin: teetä kauneimmasta vanhasta kuvastasi hyvä uusi vedos ja kehystä se.

Jos haluat silti kehystää alkuperäisen, kiinnitä huomiota näihin:

• Käytä happovapaasta kartongista tehtyä paspiscuta, mieluiten puuvillakartonkia. Silloin kuva ei kosketa lasia eikä gelatiini pääse tarttumaan siihen.
• Kiinnitä kuva kartonkiin valokuvakulmilla tai happovapaalla pellavateipillä, älä koskaan liimalla tai teipillä suoraan kuvaan.
• Vaihda halvan kehyksen ohut pahvinen taustalevy happovapaaseen kartonkiin. Tällaiset taustalevyt ovat usein hapanta puuhiokepahvia.
• Valitse uv-suodattava lasi. Se pysäyttää osan haitallisesta valosta, mutta ei tee kuvasta haavoittumatonta.
• Älä ripusta kuvaa aurinkoon, lämpöpatterin tai kamiinan yläpuolelle, kylpyhuoneeseen tai keittiöön, äläkä mieluiten kylmälle ulkoseinälle.
• Vaihtele. Kuva, joka on esillä muutaman kuukauden ja sitten jonkin aikaa pimeässä, kestää pidempään.

Digitaalinen korjaus viimeisenä keinona

Jos kuva on todella haalistunut, digitaalinen korjaus on usein ainoa tapa nähdä alkuperäiset värit uudelleen. Niin kauan kuin jokaista väriainetta on vielä jäljellä, vedoksessa on yleensä enemmän tietoa kuin paljaalla silmällä näkee.

1. Skannaa kuva ennen kuin teet mitään muuta, suurella tarkkuudella, tavallisesta vedoksesta usein 600 dpi. Pienet kuvat skannaat suuremmalla tarkkuudella.
2. Tallenna tämä ensimmäinen skannaus muokkaamattomana häviöttömään tiedostomuotoon, kuten TIFF. Se on digitaalinen alkuperäiskappaleesi.
3. Työskentele aina kopion parissa. Monissa skannausohjelmissa on toiminto haalistuneiden värien palauttamiseen, ja kuvankäsittelyohjelmassa voit säätää värikanavia erikseen. Punertuneesta kuvasta poistat näin punaisen sävyn ja palautat sinivihreän.
4. Teetä korjatusta versiosta uusi vedos albumiisi tai seinälle. Alkuperäinen pysyy turvassa laatikossa.

Tällainen skannaus on samalla varmuuskopio kuvasta sellaisena kuin se nyt on, ja juuri sitä varten Scrappdin hylly on.

Kaikkea ei tarvitse hoitaa yhtenä iltapäivänä. Aloita kuvista, jotka merkitsevät sinulle eniten, siirrä ne pois auringosta ja happamasta pahvista ja skannaa ne. Silloin tärkein on jo tallessa.