Millaisen paperin valitset: kartonki, kuviopaperi ja grammat

Askartelukaupassa kaikki paperi näyttää samalta, kunnes huomaat kotona, että taustasi aaltoilee liiman alla tai korttisi jää veltoksi. Paperi on jokaisen sivun pohja, ja muutaman käsitteen avulla valitset sen paljon osuvammin. Tässä kerrotaan, mikä ero on kartongilla ja kuviopaperilla, mitä etiketin grammat tarkoittavat ja milloin halpa paperi riittää.

Kartonki ja kuviopaperi

Kartonki (cardstock) on tukevaa paperia, paksumpaa kuin tulostuspaperi ja ohuempaa kuin pahvi. Se on yleensä yksiväristä, joskus pinnaltaan kuvioitua, esimerkiksi pellavapintaista tai hienosti uurrettua. Sitä käytetään sivun pohjana, valokuvan taustana eli mattona (paperireunus, joka nostaa kuvan esiin), tageihin, etiketteihin ja kaikkeen, minkä pitää pysyä tukevana.

Kuviopaperi, jota kutsutaan myös nimillä patterned paper tai skräppäyspaperi, on painettua paperia: kukkia, ruutuja, pilkkuja, tekstejä, kaupunkien karttoja. Se on ohuempaa kuin kartonki, ja sen tehtävä on luoda tunnelmaa. Sitä käytetään taustana, kerroksena, suikaleina ja leikattuina muotoina.

Nämä kaksi täydentävät toisiaan. Yleinen rakenne on kartonkipohja, sen päällä arkki tai suikale kuviopaperia ja valokuva yksivärisen kartongin päällä. Yksivärinen paperi tuo rauhaa, kuviopaperi kertoo tarinan.

Huomaa: pakkauksen nimi ei aina kerro, kuinka paksua paperi on. Osa kuviopapereista on oikeastaan kevyttä kartonkia, osa ei ole juuri tavallista paperia paksumpaa. Katso siksi pakkaukseen merkitty paino.

Mitä neliöpaino tarkoittaa

Paperin paino ilmoitetaan grammoina neliömetriä kohden, g/m². Arkki, jonka paino on 80 g/m², painaisi 80 grammaa, jos se olisi tasan neliömetrin kokoinen. Tavallinen tulostuspaperi on yleensä tuon verran, kartonki reilusti yli kaksinkertaisen.

Mitä suurempi luku, sitä paksumpaa ja jäykempää paperi yleensä on. Se on kuitenkin paino, ei paksuus. Kaksi yhtä painavaa paperia voivat tuntua erilaisilta: voimapaperi voi esimerkiksi tuntua jäykemmältä kuin satiininsileä paperi, jonka neliöpaino on sama, koska ne on valmistettu eri tavalla. Siksi osa valmistajista ilmoittaa myös yhden arkin paksuuden mikroneina tai mileinä.

Suuntaa-antavasti:

• 80–100 g/m²: tulostuspaperi luonnoksiin, sabluunoihin ja journaling-teksteihin, jotka liimaat sivulle.
• 120–170 g/m²: kuviopaperi ja ohuet kerrokset, suikaleet, leikatut muodot ja taittelut.
• 200–250 g/m²: tavallinen kartonki sivupohjiin, mattoihin, kortteihin ja stanssattuihin muotoihin.
• 270–300 g/m² ja enemmän: erityisen tukeva, kansiin, rasioihin, monikerroksisiin kortteihin ja minialbumeihin.

Mitä enemmän sivulle tulee kerroksia, liimaa ja embellishmenttejä (koristeita, kuten nappeja, tarroja ja kukkia), sitä tukevampi pohjan pitää olla. Ohut arkki taipuu heti, kun nostat sen.

Toisaalta kaikkea ei kannata tehdä paksusta. Pelkästä painavasta paperista tehty albumi sulkeutuu huonosti ja muuttuu kömpelöksi. Minialbumissa yhdistät siis tukevat sivut ohuempaan koristepaperiin, jotta taitokset ja selkä kestävät.

Jos käytät leikkuria tai stanssikonetta, tarkista, mitä laitteesi kestää. Hyvin paksu paperi ei aina leikkaudu siististi läpi. Toisaalta hyvin ohut paperi voi revetä hienoissa muodoissa.

Ohut paperi ilman aaltoilua

Ohuempi paperi käyristyy märästä liimasta helpommin. Käytä liimaa silloin mahdollisimman vähän ja levitä se tasaisesti, tai valitse rullalla oleva kaksipuolinen teippi. Laita juuri liimattu arkki muutamaksi tunniksi kirjapinon alle, niin se kuivuu tasaiseksi.

Jos aiot käyttää maalia, mustetta ja vettä, tavallinen kuviopaperi ei riitä. Silloin tarvitset akvarellipaperia tai mixed media -paperia, noin 250–300 g/m².

Yksipuolinen, kaksipuolinen ja läpivärjätty

Kuviopaperi on painettu joko toiselle tai molemmille puolille. Yksipuolinen on usein vähän halvempaa ja helppoa: tiedät heti, kumpi puoli on taustapuoli, johon liima tulee. Kaksipuolisessa paperissa on kummallakin puolella eri, toisiinsa sopiva kuvio. Se on kätevää, kun molemmat puolet näkyvät, esimerkiksi läpissä, pikkukuorissa, viirinauhoissa ja taitetuissa korteissa. Ja saat oikeastaan kaksi arkkia yhdessä.

Kartongissa kannattaa katsoa, onko se läpivärjättyä, englanniksi core dyed. Silloin paperi on värjätty läpikotaisin. Tavallisessa värillisessä kartongissa on joskus valkoinen ydin, joka näkyy heti, kun repäiset tai hiot reunaa tai käytät kohokuviointikansiota. Läpivärjätyssä paperissa väri pysyy samana myös reunassa. Jos taas haluat juuri sen kontrastin, valkoisen ytimen paperi on kaunis revittyihin ja hiottuihin reunoihin.

Paperikokoelmat vai irtoarkit

Kokoelma on saman mallisarjan papereita samoissa väreissä ja samalla tyylillä. Ne sopivat yhteen, joten sinun ei tarvitse itse palapelin lailla etsiä yhdistelmiä. Niitä myydään lehtiöinä, joissa arkit on liimattu toisesta reunasta kiinni, tai irtoarkkisarjoina suojataskussa.

Lehtiö on ihanteellinen, kun olet aloittamassa tai haluat tehdä ison albumin yhdellä tunnelmalla. Riskinä on, että mukana on usein pari arkkia, joita et koskaan käytä. Pidempään skräpänneet ostavatkin usein mieluummin irtoarkkeja, jotka sopivat juuri sen hetken kuviin. Ne ovat arkkia kohden kalliimpia, mutta yli jää vähemmän.

Hyvin toimiva välimuoto: valitse värit kuvistasi, ota pieni pino kolmessa tai neljässä värissä, muutama arkki kutakin, ja täydennä valkoisella, mustalla ja voimapaperin värisellä kartongilla. Valkoinen loppuu aina nopeammin kuin luulet.

Koista: klassinen koko on 30,5 × 30,5 cm (12 × 12 tuumaa). Kooltaan 15 × 15 cm (6 × 6 tuumaa) olevat lehtiöt ovat hyviä kortteihin, mattoihin ja minialbumeihin, koska kuviot on painettu pienempinä. Sinulle sopivasta albumikoosta kerrotaan erillisessä artikkelissa.

Voimapaperi, vellum ja muut erikoispaperit

Voimapaperi (kraft) on ruskeaa, hieman karheaa paperia, joka on tuttu käärepaperista ja paperipusseista. Kartonkina se on anteeksiantava pohja: lähes mikä tahansa väri ja kuvio sopii sen päälle. Huomaa, että taustapuoli on joskus eri sävyinen kuin etupuoli, ja tarkista etiketistä, onko se hapotonta, sillä kaikki ruskea paperi ei ole.

Vellum on läpikuultavaa paperia, vähän kuin kuultopaperia. Se luo pehmeän, utuisen kerroksen valokuvan tai kuvion päälle ja sopii kauniisti otsikoihin ja pikkukuoriin. Hankalinta on liima: se näkyy läpi. Liimaa vellum siksi kohtiin, joiden päälle tulee jotain läpinäkymätöntä, tai kiinnitä se brad-niiteillä (halkaistuilla koristeniiteillä), nitojalla, ompelemalla tai suikaleella washi tapea.

Lisäksi löydät:

• Glitter- ja metallipaperia pieniin korostuksiin, kuten otsikkoon tai ympyrään päivämäärän taakse. Isot pinnat muuttuvat helposti liian levottomiksi.
• Kohokuvioitua tai pinnaltaan kuvioitua paperia, kuten pellavapintaista tai pienin nystyin. Kaunista luonnonläheisille tai vintage-sivuille, mutta ei kovin sopivaa tarkkaan leimailuun.
• Sileää kartonkia, parasta hienoviivaisille leimasimille ja kirjoittamiseen.
• Akvarellipaperia kaikkeen, missä on paljon vettä.

Askartelupaperi, jollaista lapset käyttävät koulussa, on halpaa, mutta sen värit haalistuvat nopeasti. Albumiin, jonka pitää kestää pitkään, se ei ole hyvä valinta.

Riittääkö halpa paperi?

Joskus riittää. Harjoitteluun, sabluunoihin, ensimmäiseen korttiin tai ahkerassa käytössä olevaan journaliin edullinen paperi on ihan hyvä. Sen kanssa uskallat kokeilla enemmän, ja alussa se on paljon arvoista.

Säilytettävä albumi tai lahja on eri asia. Hyvin halpojen sarjojen tunnetut heikkoudet:

• Paperi on ohutta ja aaltoilee liiman alla.
• Painojälki on epätarkka tai värit ovat haaleita.
• Lehtiössä on vain yksi tai kaksi arkkia, joista oikeasti pidät.
• Siinä ei kerrota, onko se hapotonta, joten et tiedä, miltä se näyttää vuosien päästä.

Tunnustele arkkia, pidä sitä valoa vasten ja katso pakkauksesta paino. Tukeva, terävästi painettu arkki edullisesta sarjasta voi olla oikein hyvä, ohuen ohut arkki kalliista lehtiöstä taas ei. Mieluummin muutama hyvä arkki kuin pino, jota et koskaan käytä.

Jos haluat paperia, joka ei vahingoita valokuviasi, etsi etiketistä merkinnät hapoton ja ligniinitön. Mitä ne tarkalleen tarkoittavat ja milloin niillä on väliä, kerrotaan erillisessä artikkelissa.

Tulosta itse

Voit myös ostaa digitaalista paperia ja tulostaa sen itse. Tarkista silloin, mitä tulostimesi kestää: monissa kotitulostimissa on painoraja, ja lasertulostimessa väriaine irtoaa joskus hyvin paksusta paperista. Testaa ensin yhdellä arkilla ja valitse sileä paperi, niin jälki on terävintä. Lue myös lisenssi, sillä kaikkia kuvioita ei saa käyttää mihin tahansa.

Näin pääset alkuun

Jos sinulla ei vielä ole mitään, pärjäät vähällä: pino valkoista kartonkia, noin 200–250 g/m², vähän mustaa ja voimapaperia sekä yksi kuviopaperilehtiö, jonka värit sopivat mielestäsi kuviisi. Niillä teet ensimmäiset sivusi ja huomaat itsestään, millainen paperi tuntuu käsissäsi hyvältä. Se tuntuma on lopulta paras opas.