Sukualbumin tekeminen vanhoista valokuvista ja asiakirjoista

Lähes joka suvulla on sellainen: laatikko kuvia ihmisistä, joita kukaan ei enää osaa nimetä, vihkitodistus ja muutama kirje käsialalla, josta tuskin saa selvää. Sukualbumi tekee irrallisista palasista tarinan. Samalla se pitää huolen, etteivät nimet ja muistot katoa viimeisen ne muistavan sukupolven mukana.

Aloita keräämällä ja lajittelemalla

Kokoa ensin kaikki yhteen: kuvat laatikoista, vanhoista albumeista ja ullakolta, mutta myös sediltä, enoilta, tädeiltä ja serkuilta. Kysy erikseen asiakirjoja, kuten syntymä- ja vihkitodistuksia, todistuksia, kirjeitä, reseptejä, muistokortteja ja kortteja. Kuvat, joissa ei ole ihmisiä, ovat yhtä arvokkaita: kotitalo, ensimmäinen auto, kylä sellaisena kuin se oli ennen uusia taloja.

Lajittele sen jälkeen karkeasti, esimerkiksi henkilön, perheen tai ajanjakson mukaan. Käytä siihen arkistolaatikoita tai välilehdillä varustettuja kansioita. Näin löydät työn aikana nopeasti etsimäsi, ja myös albumin ulkopuolelle jäävät kuvat pysyvät hyvässä tallessa.

Jo tässä vaiheessa kannattaa kirjoittaa ylös se, mitä tiedät. Pyydä suvun vanhimpia käymään kuvat läpi kanssasi. Yksi yhteinen iltapäivä pöydän ääressä kuvalaatikon kanssa tuo usein enemmän tarinoita kuin mitä itse saisit selville vuodessa.

Valitse tarina

Sukualbumista tulee selkeämpi, kun valitset punaisen langan etukäteen. Kolme tapaa toimii hyvin:

• Henkilöittäin. Jokainen isoisä, isoäiti tai isotäti saa oman lukunsa. Kätevä tapa, jos sinulla on paljon aineistoa yhdestä ihmisestä, kuten kirjeitä tai sotilaspassi.
• Sukupolvittain. Aloitat vanhimmasta sukupolvesta ja etenet nykypäivään. Tämä sopii hyvin yhteen sukupuun kanssa ja näyttää selvästi, miten suku kasvoi.
• Paikoittain. Maatila, kaupungin katu, maa, josta osa suvusta on kotoisin. Paikka yhdistää ihmisiä, jotka eivät koskaan tunteneet toisiaan.

Voit myös valita toistuvia hetkiä, kuten häät tai joulut vuosien varrelta. Jos et ole varma, katso, mitä sinulla on eniten. Aineisto näyttää usein itse suunnan.

Iso urakka muuttuu hallittavaksi, kun teet ensin rungon. Jaa aineisto sivuille tai luvuille ennen kuin alat liimata. Sen jälkeen etenet sivu kerrallaan, eikä sinun tarvitse koko ajan hahmottaa koko projektia.

Alkuperäiset kuvat vai kopiot?

Vanhojen sukukuvien kohdalla vastaus on yleensä: kopiot. Vanhat valokuvat ovat hauraita. Rajatessa reunat voivat murentua ja kuvapinta haljeta. Liimaa on ajan myötä vaikea poistaa, ja se voi vääristää paperia. Lisäksi vanhasta kuvasta on usein vain yksi vedos.

Turvallinen tapa edetä:

1. Skannaa jokainen kuva ja asiakirja suurella resoluutiolla ennen kuin teet mitään muuta. Tallenna tiedostot kahteen paikkaan.
2. Tulosta skannaukset tarvitsemaasi kokoon. Pienen kuvan voi albumissa hyvin suurentaa.
3. Korjaa halutessasi repeämät, naarmut ja haalistuminen digitaalisesti ennen tulostamista. Alkuperäiseen ei kosketa.
4. Säilytä alkuperäiset pimeässä, viileässä ja kuivassa, valokuville sopivissa taskuissa tai arkistolaatikossa (lisää aiheesta artikkelissa valokuvien turvallisesta säilyttämisestä).

Jos haluat kuitenkin laittaa alkuperäisen kuvan albumiin, käytä liiman sijaan valokuvakulmia. Silloin voit myöhemmin ottaa kuvan pois tai skannauttaa sen uudelleen. Älä koskaan leikkaa alkuperäistä.

Asiakirjat, kirjeet ja sanomalehdet albumissa

Juuri asiakirjat erottavat sukualbumin tavallisesta valokuva-albumista. Käsin kirjoitettu kirje kertoo ihmisestä jotain, mitä mikään kuva ei voi näyttää.

Tässäkin kopiot ovat paras valinta. Skannatun vihkitodistuksen tai kirjeen kopion voit leikata, pienentää ja liimata kuvan viereen vahingoittamatta alkuperäistä. Norsunluunväriselle paperille tulostettu kopio sopii lisäksi kauniisti vanhojen kuvien joukkoon.

Muutama tapa antaa asiakirjoille paikka:

• Pitkät kirjeet taitat kirjekuoreen, jonka liimaat sivulle. Lukija voi ottaa kirjeen esiin ja lukea sen.
• Pienet alkuperäiset, kuten muistokortti tai junalippu, menevät läpinäkyvään, valokuville sopivaan taskuun.
• Ison perintöesineen, kuten hääpuvun, tilkkupeiton tai taskukellon, valokuvaat ja otat mukaan kuvana.
• Sanomalehdet kellastuvat nopeasti ja voivat vahingoittaa muuta aineistoa. Käytä kopiota ja säilytä alkuperäinen erillään.

Sukupuu on vahva aloitus- tai välisivu. Jos teetät sen painettuna aukeamalle, huolehdi suuresta resoluutiosta, jotta pienetkin nimet ja vuosiluvut pysyvät luettavina.

Vanhat ja uudet kuvat yhdessä

Sukualbumin ei tarvitse loppua isovanhempiin. Yhdistämällä vanhoja ja uusia kuvia näytät, miten tarina jatkuu.

• Laita vanha ja uusi kuva samasta paikasta rinnakkain. Talo, kirkko, satama: ero on usein yllättävän suuri, tai sitten ei ollenkaan.
• Tee sukupolvisivu, jossa on kuva jokaisesta sukupolvesta samanikäisenä tai samassa asennossa.
• Anna vanhojen mustavalkokuvien ja uusien värikuvien sopia rauhallisesti yhteen valitsemalla hillitty väripaletti: kerma, kraft, harmaa ja yksi korostusväri. Voit myös tulostaa uudet kuvat mustavalkoisina tai seepiansävyisinä, niin kokonaisuus pysyy rauhallisena.

Säästele koristeita. Perintöalbumissa tärkeintä ovat kuvat ja tarinat. Klassinen, kevyesti struktuurinen paperi ja hillityt värit näyttävät kauniilta vielä kolmenkymmenen vuoden päästäkin. Mieluummin lisää tilaa tekstille kuin yksi rusetti lisää.

Nimet, päivämäärät ja tarinat talteen

Tämä on koko albumin tärkein osa. Kuva ilman nimeä on kahden sukupolven päästä kuva tuntemattomasta. Kirjoita siksi jokaisen kuvan viereen vähintään:

• keitä kuvassa on, etu- ja sukunimineen, ja miten he liittyvät sukuun
• missä kuva on otettu
• milloin, niin tarkasti kuin tiedät, tai arvio sanalla ”noin”
• mitä tapahtui ja miksi kuva on säilytetty

Käytä kynää, jonka muste kestää vettä ja valoa, mieluiten mustaa. Kirjoita myös irtokuvien taakse, kevyesti ja reunaan, pehmeällä lyijykynällä tai valokuvakynällä. Jos lyijykynä ei tartu sileään taustaan, kirjoita taskuun tai erilliseen korttiin kuvan mukaan. Näin tiedot pysyvät kuvan mukana, jos se joskus otetaan pois albumista.

Jätä tilaa kuvan taustalla olevalle tarinalle. Että isoisä pyöräili joka sunnuntai kirkkoon, että isoäidin omenapiirakan reseptiä ei koskaan kirjoitettu tarkasti ylös, että perhe muutti sodan aikana. Juuri pienet asiat tekevät albumista elävän. Jos et ole jostain varma, kirjoita se rehellisesti näkyviin. Kysymysmerkki on parempi kuin keksitty nimi.

Ota mukaan myös nyt elävien sukulaisten tarinoita. Kirjoita ne ylös sellaisina kuin ne kerrotaan, ja merkitse kertojan nimi. Viidenkymmenen vuoden päästä ne ovat yhtä arvokkaita kuin vanhat kuvat itse.

Albumi useammalle sukulaiselle

Jos sisarukset tai serkut haluavat myös oman kappaleen, vaihtoehtoja on karkeasti kaksi.

Ensimmäinen on tehdä työ digitaalisesti. Taitat sivut tietokoneella skannauksistasi ja teetät albumista kuvakirjan niin monta kappaletta kuin tarvitaan. Se on helpoin tapa antaa kaikille sama kirja.

Toinen on paperinen albumi, josta teet skannaukset tai kuvat. Teet yhden alkuperäisen käsin, skannaat tai kuvaat jokaisen sivun huolellisesti ja teetät niistä kirjan. Näin alkuperäisen käsityö näkyy, ja silti jokaisella on oma kappaleensa. Se tuo myös mukavaa turvaa: jos jossain palaa jotain tai albumi katoaa, tarina on yhä tallessa muilla.

Jos haluat tehdä jokaiselle sukulaiselle oikean käsin tehdyn albumin, helpointa on käyttää jokaisessa kirjassa samaa kopiosarjaa. Tee jokaisesta sivusta ensin yksi malli ja toista se sitten. Valitse albumi, johon voi lisätä sivuja, kuten rengaskansio tai ruuvialbumi, jotta siihen voi myöhemmin tehdä lisäyksiä.

Pidä huolta itse albumista

Sukualbumi kestää pitkään, kun säilytät sitä hyvin. Älä vie sitä ullakolle tai kellariin, vaan pidä sitä kodissa paikassa, jossa lämpötila ja kosteus vaihtelevat vähän. Laatikko tai suojakotelo suojaa valolta ja pölyltä. Pidä sivut tasaisina: jos koristeita on liikaa, albumi ei enää sulkeudu kunnolla ja valo ja pöly pääsevät sisään.

Ja saata se valmiiksi. Sukualbumin ei tarvitse olla täydellinen ollakseen arvokas. Ensimmäinen osa vanhimmasta sukupolvesta on jo lahja kaikille, jotka tulevat sinun jälkeesi.