Skräppäys surussa ja menetyksen jälkeen

Ikävä ei ole asia, jonka voi ratkaista. Mutta voit tehdä jotain käsilläsi, kenkälaatikon kuvilla ja ikkunalaudan korteilla. Monelle skräppääjälle muistoalbumin tekeminen on tapa pysyä lähellä. Ei surun pois tekemiseksi, vaan jotta sille löytyy paikka.

Miksi albumi voi auttaa

Surussa ihminen etsii usein jotain tekemistä. Kirja, joka kootaan jonkun henkilökohtaisista tavaroista, voi olla tällainen rituaali. Moni tekee sen mielellään itse, ja siitä on apua etenkin silloin, kun tunteille on vaikea löytää sanoja. Lapsetkin voivat hyötyä siitä: he voivat liimata ja valita, vaikka puhuminen ei vielä onnistuisi.

Monet skräppääjät kertovat, että suru muuttuu tekemisen aikana. Katsot kuvaa, ja tarinat palaavat kuin pieninä elokuvina päähäsi. Joskus se tuntuu enemmän vierailulta kuin hyvästeiltä. Niin ei käy ensimmäisenä päivänä, eikä se käy kaikille.

Oikeaa hetkeä aloittaa ei ole. Jotkut tekevät perheelle vihkon muutamassa viikossa, toiset ottavat kuvat laatikosta vasta vuoden päästä tai myöhemmin. Aloita, kun huomaat kaipaavasi sitä, älä siksi, että pitäisi. Ja pidä rauhassa iltapäivän tauko, jos tulee liikaa. Albumi kyllä odottaa.

Ensin kerätään, sitten vasta liimataan

Kaikki ei ala paperista, vaan pöydästä täynnä tavaraa. Kokoa yhteen kaikki, mitä löydät: vedokset, diat, puhelinten kuvat, kirjeet, kortti, jossa on tuttu käsiala, kuitti viimeiseltä retkeltä. Mitään ei tarvitse vielä valita.

Tee tämä, jos mahdollista, yhdessä perheen kanssa. Veli muistaa vielä, miten se yksi loma meni, tädillä on vanhoja kuvia, joita et ole koskaan nähnyt. Kun katsotte kuvia yhdessä, täydennätte toistenne tarinoita. Kirjoita tarinat ylös heti, vaikka kirjekuoren kylkeen. Yksityiskohdat haalistuvat nopeammin kuin luulet.

Muutama asia, joka helpottaa lajittelua:

• Lajittele kuvat pinoihin ajanjakson tai teeman mukaan, esimerkiksi lapsuus, koti, puutarha, lomat, lastenlapset.
• Pyydä sukulaisia laittamaan digikuvat ja skannaukset yhteen kansioon, ettei mitään katoa.
• Teetä vanhoista dioista, videoista ja c-kaseteista digitaaliset versiot. Äänen tai naurun kuuleminen uudelleen voi merkitä paljon, ja näin jokainen saa kopion.
• Käytä kopioita kuvista, joista on olemassa vain yksi vedos. Silloin uskallat leikata ilman syyllisyyttä, ja alkuperäinen pysyy turvassa.

Kun pinot ovat valmiina, näet usein itsestään, minkä tarinan haluat kertoa. Aikajanan koko elämästä tai vaikkapa vihkon asioista, joita ihminen rakasti, kuten meri, kasvimaa tai pyöräily. Selkeä ajatus ennen aloittamista estää eksymästä satojen kuvien sekaan.

Sumeat, samanlaiset ja epäonnistuneet kuvat

Tavallisessa albumissa sääntö on yksinkertainen: jätä sumeat ja samanlaiset kuvat pois ja valitse parhaat. Muistoalbumissa asia on toisin. Epätarkka kuva voi olla ainoa, jossa joku nauraa niin kuin aina nauroi. Sellaista ei heitetä pois.

Muutama kysymys päätöksen tueksi:

• Onko tämä ainoa kuva tästä hetkestä tai tästä ihmisestä? Silloin säilytät sen, oli se kuinka vino tai sumea tahansa.
• Ovatko viisi kuvaa lähes samanlaisia? Valitse sivulle tarkin ja säilytä loput laatikossa tai kansiossa.
• Näkyykö kuvassa lähinnä selkä, olkapää tai pala pöytää? Pienenä vedoksena tai taustana sille voi silti löytyä paikka.

Sumea kuva erottuu vähemmän, kun tulostat sen pienempänä. Voit myös laittaa sen pieneen kirjekuoreen tai läpän taakse, asiaksi, jonka näkee vasta etsiessään. Se, mikä ei päädy albumiin, ei ole kadonnut. Se on vain toisessa paikassa.

Surukortit, kirjeet ja muut muistot

Kuoleman jälkeen tulee kortteja, kirjeitä, kuolinilmoitus, muistotilaisuuden ohjelma tai muistokortti ja ehkä nauha kukkalaitteesta. Myös vainajan omia tavaroita voi laittaa mukaan: kauppalista hänen käsialallaan, resepti, kortti, jonka hän joskus lähetti sinulle.

Näitä asioita ei kannata liimata kiinni. Käytä pieniä kirjekuoria, taskuja tai valokuvakulmia, jotta voit myöhemmin avata kortin ja lukea sen. Albumissa, jossa on läppiä, taskuja ja avattavia sivuja, tilaa on paljon. Paksut esineet kuuluvat taskuun; älä pakota albumia kiinni.

Varo lämpöpaperille tulostettuja kuitteja ja lippuja: teksti haalistuu ajan myötä. Ota niistä kuva tai skannaa ne, kun ne vielä ovat luettavia. Sama koskee kaikkea haurasta, kuten hautajaisista kuivattua kukkaa. Silloin voit käyttää sivulla kopiota ja säilyttää alkuperäisen erikseen.

Kortteja tulee usein enemmän kuin mahtuu. Valitse muutama, joka kosketti sinua, ja säilytä loput nippuna laatikossa. Yksittäisen lauseen kortista voi myös kirjoittaa sivulle omalla käsialallasi.

Kirjoittaminen, kun se on vaikeaa

Monelle kirjoittaminen on raskain osa. Kuvat vielä onnistuvat, mutta mitä niiden viereen kirjoittaa? Aloita pienestä. Nimi, vuosiluku ja paikka riittävät jo, jotta kuvan voi myöhemmin sijoittaa.

Jos haluat sanoa enemmän, mutta kauniit lauseet eivät synny, kokeile jotain näistä:

• Lista. Mitä hän aina sanoi, mitä hänen takkinsa taskussa oli, mille hän nauroi eniten.
• Muisto kolmessa lauseessa: missä se oli, mitä tapahtui, mitä tunsit.
• Sivu pelkkää tekstiä, ilman kuvaa. Juuri tällaisista sivuista tulee myöhemmin usein kauneimpia.
• Kirje sille, joka ei enää ole täällä.
• Pätkä toisen äänellä: mitä hän sanoisi, jos näkisi tämän kuvan. Jotkut skräppääjät tekevät näin lemmikistä, jota ei enää ole, ja kokevat sen lohduttavana.

Jos jokin on liian henkilökohtaista kaikkien nähtäväksi, kirjoita se korttiin, joka katoaa kirjekuoreen tai läpän taakse. Se on kirjassa, mutta ei avoimena pöydällä. Ja kirjoita rohkeasti käsin, vaikka et pitäisi käsialaasi kauniina. Juuri siitä käsialasta tulee myöhemmin erityinen.

Albumi, jonka perhe voi säilyttää

Muistoalbumia pidellään, selataan ja annetaan eteenpäin. Ota se huomioon. Rauhallinen, tukeva kansi kestää pidempään kuin irtokoristeilla täytetty. Sisällä voit näyttää enemmän, mutta huolehdi, ettei mikään irtoa helposti tai jää kiinni.

Käytä valokuville tarkoitettuja materiaaleja: hapotonta paperia ja kuvaturvallista liimaa tai kulmia. Silloin kuvat ja kortit haalistuvat vähemmän. Sivusuojat suojaavat sivuja sormilta ja läikkymiseltä.

Haluavatko useat ihmiset albumin? Kaikkien ei tarvitse saada omaa uniikkia käsintehtyä kirjaa. Muutama vaihtoehto:

• Tee yksi paperialbumi ja teetä lisäksi skannauksista painettu kuvakirja sisaruksille ja lastenlapsille.
• Tee jokaiselle pieni vihko tai rasia, jossa on kourallinen kuvia, ja pidä iso albumi itselläsi.
• Laita digikuvat, skannaukset ja tallenteet paikkaan, josta koko perhe pääsee niihin käsiksi.

Skannatun albumin voit myös säilyttää Scrappdissa yksityisenä ja jakaa sen kenelle haluat, jotta kaukana asuva perhe voi selata sitä.

Ota aikaa

Muistoalbumin ei tarvitse valmistua kuukaudessa. Moni skräppääjä tekee sitä aina välillä, joskus vuosia. Jätä tyhjiä sivuja kuville, jotka löytyvät myöhemmin, tai tarinoille, jotka kuulet vasta jonkun syntymäpäivillä.

Ja jos et halua tehdä sitä yksin, kutsu joku liimaamaan kanssasi. Yhdessä pöydän ääressä, kahvikupin ja kuvapinon kanssa, tarinat tulevat itsestään.